Elikäs täällä pohjanmaalla asutellaan edelleen ja ollaan eloomme ihan tyytyväisiä. Joskus mieleeni hiipii ajatus että voisiko asiat olla kuinka erilailla jos olisimme jääneet Espooseen?  Mutta kukapa sen tietää..

Elämämme on nyt täällä ja sillä siisti. Lapset ovat eskarissa ja tarhassa, vanhinkin päättelee peruskouluaan ja siirtyy opiskelun saloihin.  Tuntuu kuin aika olisi omalla kohdalla pysähtynyt, päivien vain soljuessa ohitse.

Viime viikolla katselimme neidin kanssa "decojamme" ja pohdimme, että alkaisimmeko uudelleen touhuun?

Rahat meillä on tällä hetkellä tiukassa. Vuoden vaihteen jälkeen aloitin osa-aika työn ja nyt vasta maaliskuussa on kaikki paperit kohdallaan että pystyin laittamaan liitton hakemuksen. Kaikkea sattui matkalla, palkat jäi tulematta ym. Mutta nyt saa sitten toivoa että jonot eivät olisi kaikista lomautuksista huolimatta ihan älyttömän pitkät, sillä laksut sen kun kasaantuvat ja kevättä pitäisi edistää, pienin muutoksin mutta niihinkin tarvitaan rahaa.

Ja suurin muutos syksyllä on meidän häät. Saa nähdä mistä rahat niihin, jostain kuitenkin.

 

Nyt lähden kävelylle.. palataanPusu

 

Ps. toivottavasti vanhat tutut löytävät minuta jälleen tältä