Lapset riitelevät, tappelevat
kielivät ja mankuvat..
Mikään ei kelpaa ja mikään ei riitä niille.

Mies taas huutaa lapsille ja minulle siinä sivussa..
Tuntuu etta kaikki vaatii ja haluaa mutta mitään en saa takaisin, en edes kiitosta.

Vaatiikohan sitä liikaa? Onkohan tämä se minun osani?
Voi luoja että minä odotan että minulle soitettaisiin että pääsisin edes työhaastatteluun..
Ja jos vaikka saisin sen työpaikan.
Huomaisiko sitten kukaan, mitä minä olen tehnyt ja saanut aikaiseksi?
Arvostaisiko sitten minua kukaan yhtään enempää??

Mistä äidit ammentavat hermonsa ja kestävyytensä, kun tuntuu että minulla päivä päivältä lyhenee kaikki, jopa elinpäivät?!

Mies on viikot töissä ja ahkeroi harrastusten parissa viikonloppuja.. Ja minä lasten kanssa 24/7..

Ja vielä mies huutaa kun lapset eivät ole sitä tai tätä tehneet..
JA MINÄ OLEN KUITENKIN KAIKKENI TEHNYT!!!!!!!!

;(((((


Ja musiikkia tarjolla 

että tämmöinen päivä =(