No niin..
Ei ole vain jaksanut nyt kirjoitella mutta Kassi-Alma kyseli niin laitanpa nyt sitten =)
Ensinnäkin vatsani on rauhoittunut hieman (luojalle kiitos) ja tänään oli ylävatsanultra.
Ei onneksi näkynyt mitään poikkeavaa.. ainoastaan sain jälleen kuulla että painoa pitäisi saada pois ja hyvä ettei ulkonäön perusteella antanut diagnoosia 2 tyypin diabetes..
Keskiviikkona sitten kuulen paremmin että mitä siellä näkyi..

Ja perjantaina oli se työhaastattelu englanniksi. Tuntui että sitä oli vain Yes, Yes, Of course... =D
Kerroinkin että paniikki meinaa iskeä kun ei ole tarvinnut puhua englantia oikein koskaan.
Mutta ilmeisesti se kuitenkin meni sen verran hyvin että minulla olisi 29.11 "näyttökoe" eli tunnin verran työskentelyä lapsiryhmässä (alle 3v) Tarkoituksena siis selvittää kuinka sujuu työenglanti..
Hieman meinaa jännittää kun kovasti miettinut että mitä tekisi niiden lasten kanssa kuin pelkästään leikkimistä. Voisiko sadun lukea (itse haettu satu) tms.

Ja liitosrahoja ei edelleenkään kuulu.. Miehen osa palkaa tulee Kelan sairauskassan kautta ja nyt siis odotellaan kovasti että tulisi rahaa, sillä iso kasa laskuja ja jostain pitäisi lahjojakin saada..
Itku meinaa tulla kun ajattelee että mistä ihmeestä sitä rahaa repii, kun sitä ei oikeasti ole.
Ei edes lankoihin että jos osalle tekisi lapaset.. Saati johonkin muuhun..
Itse voi olla ilman mutta jotain lapsille.