Huomenia vaan kaikille.

Eilinen meni taas niinkuin meni. siis persielleen omalla tavallaan. Siitä kuitenkaan sen enempää kertomatta tahi pohtimatta.

Tänään kuitenkin paistaa aurinko, onneksi niin pääsee uloskin jos vain sitä jaksaisi raahautua. Mutta onneksi on nuo lapset jotka sinne vaativat varmasti  muuten jäisi helposti menemättä.

Huomenna olisi neidin 5v neuvola ja olipas paperita täytettäväksi. Mietin siinä että mainitsenko masennusta ni niissä olleskaan mutta ajattelin että on kuitenkin parempi olla rehellinen kuin jättä sanomatta. Kun ei tiiä mitä kaikkea se neiti juttelee kun ei äiti ole paikalla. Vaikka ei meidän perheessä ole mitään mikä ei kestäisi päivänvaloa.

Tuntuuko teistä koskaan että aika vain menee ohitsenne.. ??

Minusta tuntuu usein siltä. Kait siihen vaikuttaa se että on kotona päivät lasten kanssa. Ja elämä pyörii niiden ympärillä. Kaikesta siitä huolimatta lapset ovat kaikki kaikessa ja tulevat aina ensin vaikka ei varmasti saisi niin ollakaan. Mutta minkäs teet kun ne ovat tärkeitä niin ovat jopa mielenterveydenkin uhalla, kuyten nyt on päässyt käymään.

Sillä suurin syy minu masennukseeni on ns. tukiverkoston puuttuminen ja sosiaalisten suhteiden puuttuminen melkeinpä kokonaan. Ja kaikesta tuosta huolimatta niin lapsista on minulla niin vaikea luopua..