Olen tänään lueskellut näitä blogeja ja nähnyt monenlaista elämää iloineen ja suruineen..
Toisinaan tuntuu että olisi enemmän sanomista ja toisinaan tuntuu ettei ole sanoja kuvaamaan mieltä tai tunnetta mitä blogi on herättänyt.

Haluaisi tarttua käteen ja sanoa hiljaa että "kyllä se tästä", "älä sure", "voimia", "hienosti tehty", "olen onnellinen puolestasi".. 

Mutta sanat tuntuvat tyhjiltä sillä enhän minä tunne ihmistä vain hänen kirjoituksensa.. 
Monista kirjoituksista tunnistan itseäni.. masennuksesta, väsymisestä, perheistä, lapsista, läskeistä..
Vaikka aihe mikä niin yksi hyvä puoli niissä kaikissa on.. Emme ole yksin.. meitä on monia jotka taistelevat erilaisita asioista ja tuntevat erilaisia asioita. On myös positiivisia asioita jotka yhdistävät monia ihmisiä mutta surullista kuitenkin on se että minun mieleni jää useimmiten ne surullisimmat.. ehkäpä se johtuu siitä että itse painii surullisten asioiden kanssa myös..

Usein huomaan myös sellaisia piirteitä itsessäni.. että kunpa minullakin/meillä ...

Toivottavasti joku päivä jaksan kirjoittaa myls niistä iloisemmistakin asioista.. mutta nyt kun ollaan täällä kurjuuden puolella niin annetakoon kurjuuden puhua puolestaan..

Sillä paistaa se päivä vielä risukasaankin..