No eipäs se onnistunutkaan =DDD  Tai ei oikeastaan naurata yhtään.
Imuroinut, pyyhkinyt pölyjä, leiponut peltileipää, pakkeloinut seinää.

JA NYT EN ENÄÄ TEE MITÄÄN!!!!

Miksi se on niin vaikeaa, siis oleminen? 
Heti kun on tekemättömänä, alkaa jalkoja pakottamaan, sormet naputtelee ja katse etsii jotain.
Yrittää hengittää sisään ja ulos levollisesti. Ajatella mukavia jne. Siltikin alkaa ärtymys nousemaan, inho itseään kohtaan.  Miksi sitä kysyy, miksi.

Edellisen kerran olin tekemättömänä pääsisäisenä kun oli 39 asteen kuumeessa. Silloin en tehnyt mitään... Ei sekään ole mukavaa että elimistö lyö stopin menemiselle.

Ehkäpä tämä johtuu kasvatuksesta. Lapsuudenkodissani ei lepäilty eikä lepäillä. Siellä on touhua ja tohinaa aamusta iltaan. Ja jos siellä erehtyy makoilemaan niin katse on sitä luokkaa että tuntee itsensä lapseksi jälleen.

Nuorin neiti osaa ottaa rennosti. Nukahti juuri sohvalle kesken Maija Mehiläisen =DDD
En muista edes aikaa jolloin olisin nukkunut päivällä. Aina minä aion mennä lepäämään kun saan pikku ukon päiväunille. Mutta yllätys, yllätys tekemistä löytyy sitä, tätä ja tuotakin.
Sitten kun sitä on heilunut koko päiväunien ajan niin olo ihan naatti (ei siis aina) ja silloin olisi levon tarpeessa. 

Mutta jatkan sinnikäästi yrittämistä kerrasta toiseen...