Olisi mietittävä omalta kannalta sopivia kursseja kevään kansalaisopiston tarjontaan. Tämän kevään kurssit taitaa olla jo sovittu, mutta kohta alkaa uusien kurssien suunnittelu ja siinä tämä kyllä voipi olla avuksi. Tämän vuotinen kausikortti on juuri ja juuri kannattanut, mutta  ensi vuonna toki kaikkiena, varsinkin naisihmisten, kannattaa se hankkia. Toivottavasti nämä kaikki sopivat ohjelmaan:

1. Sivistä itseäsi kulttuurisesti pikakurssi:  En häpäise itseäni heti ensimmäisenä työpäivänä

2. Mutsikan kurssille pakkaudun mukaan,Kasvata Lehmän Hermot:Kurssi käsittää loogisti otettavia ajatuksia kuinka kasvattaa pinnaa Isännän kanssa.

3. Kuuntele nuorisoa ja ymmärrä: näin ymmärrät työssäsi nuoria

4.Mutsikan toiselle kurssille ängeydyn myös mukaanOpettele hyväksymään itsesi:Kaikkine vikoines ja makkaroines,olet parasta itelles!

5. Ruotsin kurssi: Minut jo tituleerattiin rantaruottalaiseksi joten pakkohan sitä kieltä on oppia..


Haaste tähän meemiin on tällainen:
Haaste kuuluu:Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua

Mukaan pyydän:


Pikin, Sailan, Gufon, Kassi-Alman ja Lumikin..