Kiitos Anya haasteesta ja tässä se tulee:

"Tehtävänanto: kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. "

Päälläni on vihreä yöpaituli jossa pupuja sydämiä rivissä.
Jalassa ihanat ja kuluneet yökkärihousut ja mustat aluspöksyt.

Haastan:   Pikin tähän


Tänään oli sitten pikku-ukon kitarisan poistopäivä ja korvien putkitus. Kaikki meni ihan hyvin. Ukkeli vain herättyyään oksensi verta(joka kuuluu asiaan toisilla)  Herääminen oli tällä kertaa kivutonta sillä aikoinaan kun korvia putkitettiin ensimmäistä kertaa niin herätessä ukkeli sai raivokohtauksen! Nyt siis ei =)

Ainoa miinus on ollut se että lapsi haluaisi syödä mutta kun ei saa. Se ei oikein mene pieneen miehen päähän. Eikä sitä jaksa jugurttia, mehua ja jäätelöä syödä loputtomiinkaan. Nyt onneksi leikkii ylhäällä ja jos kohta saisi vaiukka yöunille.
Iltapäivällä hieman itkeskeli kurkkuaan. Sillä kitarisa oli  keskikokoista suurempi joten onhan siellä arpi.

Nyt kovasti toivon että korvakipuilut ja yleenpalttiset flunnsat olisivat taakse jäänyttä elämää!!

Mutta jos vielä jaksaisi BB:n katsella niin päivä olisi aika täysi!