Joskus toivoisi kun voisi joskus vain lähteä ja mennä. Mutta onneksi tai epäonneksi on lapset mitkä pidättävät.
Vai olisiko helpompi vaihtaa mies? En jaksa selittää ankä kirjoittaa syistä sen enempää mutta kyllä monesti miettii että misksi minä kestän tai annan lasten kestää tällaista. Onko se lasten arvoista vaikka he rakastavat ja pitävät isästään, kaikesta huolimatta?

Tällaisesta ihminen helposti masentuu entisestään!!!
Sitä toivoisi että olisi lähellä paikka mihin nyt mennä, mutta ei ole joten kärsittävä vain, mutta kuinka paljon on liikaa?!