Eilen illalla sain purkaa sydäntäni miehelleni. ISO KIITOS hänelle siitä!! Kiitos kulta.
Sain jopa nukuttuakin viime yönä ihan hyvin vaikka uniini nousikin kaikkea vanhaa ja tapahtunutta.

Miksi ihminen on yksinäinen? Mies syytti itseään siitä että on minut tuonut tänne kauaksi kaikesta. Mutta eihän se hänen syy ole. Itse olen tänne tullut ihan vapaaehtoisesti mutta se että se olikin näin vaikeaa niin se yllätti. Yksinäisyys on se kaikista pahin. Kun ihmisellä ei ole täällä ystäviä, ei minkäänlaisia. Hyvänpäivän tuttuja riittää kyllä.  Ja vanhat ystävyys suhteet ovat muuttuneet niin että ei niitä enää voi sanoa kunnos suhteiksi. Kyllä se 700km on liikaa niihinkin. Minä olen ihan oikeasti yksin!! Ainoa aikuiskontaktini (jos ei oteta huomioon kauppoja ym.) on mieheni.  Nuorimman kummiperhe asuu täällä mutta he ovat uraatekeviä eikä meillä ole mitään yhteistä. Mutta mieheni serkku kuitenkin. 

Kaipaan sitä että sai soittaa että voiko tulla käymään tai se että sai soittaa että tule käymään. Tai sai soittaa että mitä kuuluu jne. Enää ei tarvitse tehdä niitäkään.

Se että olen kyllä yrittänyt luoda ystävyyyssuhteita niin ne eivät ole onnituneet. Ihmisillä on jo kaikkea yltäkyllin. Ei niihin enää mahdu.  Tai sitten ei vain synkkaa. Yleensä syy on se että toiset ovat vakavaraisempia, "parempi kastisia" kun taas itse on köyhä ja velallinen..

Minkäs teet?!

Ja nuo nuoruuden tapahtumat kun tulevat uniini. Niin ne luovat kauheaa ahdistusta. Kuten viimeyönä. Ainoa syy minkä niihin keksin on se että olin silloin ihmisten ympäröimä ja onnellinen..