Luin tuossa erään ihmisen blogia ja kirjoitus herätti ajatuksia.

Keväisin iskee voimakas menemisen vietti, enkä tarkoita mitään vieraissa kulkemista vaan maantietä..tie olisi vapaa ja avoin..

Muistan nuoruudessa kuinka paljon tuli ajettua ystävän kanssa, melkein joka päivä johonkin tai ainakin suunniteltiin. Joskus hypättiin bussiin.  Tai vastaavasti

ryypättiin joka viikonloppu tai jopa viikollakin... En minä kaipaa sitä ryyppäämistä, en todellakaan mutta kait se on sitten jotain vapaudenkaipuuta ja sitä ettei tarvitse olla niin vastuuntuntoinen ja niin aikuinen.

Mutta se tunne näin keväisin polttaa kovastikin..

Kun istuttiin ulkona, puhuttiin, naurettiin ja oltiin muka niin aikuisia ja ne ongelmat tuntuivat muka niin suurilta ja ylitsepääsemattömiltä.  Luultiin tietävämme kaiken kaikesta vaikka itseasiassa emme tienneet mistään mitään...

Vielä joskus kerran minä sen teen, että lähden.. ja menen vain...